perjantai 15. maaliskuuta 2013

Crinkles - suklaakeksit

Iiiisot pahoittelut tästä piiitkästä blogihiljaisuudesta! En ole postannut ihan hirmuisen pitkään aikaan. Ei tämä oikeastaan enää mikään blogihiljaisuus ole vaan pikemminkin Suuri Blogimykkyys ;) ! Nyt on kuitenkin mykkyydestä päästy yli, ja postattavaa löytyy. Sain kaveriltani aivan mielettömän ihanien amerikkalaisten Crinkles - suklaakeksien ohjeen. Hän oli sen saanut aikoinaan heidän amerikkalaiselta lastenhoitajaltaan, joten ohje on ihan aidosti ja oikeasti Amerikasta.
   Crinklesit ovat ihanan suklaisia ja makeita, ja kaverini tekee yleensä niistä vielä hurjan isojakin :) Itse tein vähän pienempiä, vaikka nämä kyllä leviävät pellillä. Tein puolikkaan taikinan, ja siitä tuli pellillinen, eli koko taikinasta (jonka ohjeen tähän laitan) tulisi minun matikallani kaksi pellillistä, eiköstä vaan :)

Crinkles - suklaakeksit

5 dl sokeria
1  1/4 dl öljyä
1   1/4 dl kaakaojauhetta
2 tl vanilijasokeria
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
Sekoita sokeri, öljy, kaakaojauhe ja vanilijasokeri kulhossa. Lisää kananmunat yksitellen. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään ja lisää taikinaan. Paista noin 10 minuuttia 180 asteessa. Keksit saavat jäädä hieman raa'aksi. Voit halutessasi ripotella päälle tomusokeria. Nam nam :) !
 
Tässä välillä ehti hiihtolomakin olla, ja tulihan sielläkin leivottua ja neulottua.
Skonsseja kokeilin ekaa kertaa. Ihan hyviä tuli, mutta en suosittele vaihtamaan ohjeen leivinjauhetta ruokasoodaan :P
Eka sukka vihdoinkin valmis! JEEE! Aloitin sukat vuosi sitten hiihtolomalla, ja siitä lähtien ovat lojuneet lankakorissa... Nyt on eka valmis ja toistakin jo aloitettu. Ehkäpä sitten ensi vuoden hiihtolomalla olisi toivoa uusista sukista...?
Emilia
 

2 kommenttia:

  1. Jee, kiva että Blogimykkyys loppui! Oon ootellu sua jo takasin! :) Taidanpa napata samantein keksiohjeen talteen, oikeen rupes herkkuhammasta kolottaa.. Ja tosi kauniit sukat tuloillaan! Näyttävät aika hermoja ja kärsivällisyyttä vaativalta projektilta.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä ohje napata, nämä keksit toimivat suorastaan hammaslääkäreinä kolottaville herkkuhampailla :) Ja ihan oikeassa olet sukkien suhteen, tuntuvat välillä vähän turhankin ylivoimaiselta projektilta...

      Poista